Nostalgian ansioista 2000-luvun lapsikin voi muistaa joulun 65
Jouluna ajankuva hämärtyy. Tietyllä tapaa palataan ajanlaskun alkuun, samalla kuitenkin valitaan joulupöytiin porkkalaa ja seitankinkkua sekä kääritään lahjapaperiin islantilaisen dekkaristin uusinta jännitysromaania.
Saatetaanpa tänä jouluna palata takaisin myös kultaisille 80- ja 90-luvuille, kun lahjapaketeista paljastuvat uudelleen hiteiksi nousseet Furby-lelut ja Tamagotchit. Paluuta 90-luvulle ryydittävät myös sukulaisten kertomukset vaiherikkaista kommelluksista, joita näiden lelujen kanssa aikoinaan koettiin.
Parhaimmillaan joulupöytään kokoonnutaankin useiden sukupolvien voimin taasen muistojen suurten luo. Muistellaan omaa kauan sitten lahjaksi saatua barbinukkea ja sitä, kuinka puinen junarata jaksoi viihdyttää pieniä jouluilijoita pitkälle yöhön asti. Muistuupa mieleen sekin, kuinka erästä joulua vietettiin vesirokon kourissa ja miten toisena jouluna joulupukki muisti kaikki lasten harrastukset ihan väärin, jakoi lahjat kenelle sattuu ja sai vielä poskelleen pusunkin.
Jouluna palautellaan mieliin, kuka sai viime vuonna mantelin ja kuinka eräs joulunviettäjä sai kerran joulupukin muistiaispussista vahingossa itselleen joulupukin muistikirjan, joka kyllä sittemmin vaihtui tikkukaramelliin.
Saattaapa jonkun joulutraditioihin kuulua myös kiistely siitä, minä jouluna oltiin missäkin ja käytiinkö tuntikausien monopolitaistoa jouluna ensinkään, koska joku muistaa tämän tapahtuman ajoittuneen juhannukseen.
Jouluna kuullaan myös sadatta kertaa tarina siitä, kuka puraisi kieleen ja siitä, kuinka eräänäkin aattona hevonen kaatui kynttilöidenvientimatkalla hautausmaan risteyksessä ja miten tilanteesta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Eikä ilman näitä tarinoita joulu edes tuntuisi joululta.
Nostalgian ansiosta voi 2000-luvun lapsenakin muistaa sen joulun 65, jolloin syvä hanki peitti tienoon vaipallaan ja kuinka metsätöissä kauan ollutta isää odotettiin kotiin nenät jäätyneisiin ikkunanruutuihin litistettyinä. Jouluisin myös jo joulunsa juhlineet ystävät, sukulaiset ja tuttavat heräävät tarinoiden myötä hetkeksi henkiin ja joulun hartaan tunnelman säestämänä heidän läsnäolonsa voi melkein aistia.
Voi elää samaan aikaan vuotta 2024, mutta myös melkein nähdä Juhanin ja Liisin matkalla joulukirkkoon Taavetti ja Tiina kannoillaan sekä kuulla hevosen hirnunnan hautausmaan porteilla muistutuksena ajoista, jolloin autoihin ei ollut varaa kuin rikkailla.
Joulun taika onkin ihmeellinen ja parhaimmillaan jouluna voi kokea nostalgiatripin, jonka aikana voi oppia suvunkin historiasta kaikkea uutta ja jännää. Liikaa ei kannata kuitenkaan menneeseen juuttua, jotta tästäkin joulusta jää jotain nostalgisoitavaa. Hyvää ja nostalgiarikasta joulua kaikille corpuslaisille ja corpusmielisille!
Annika Puustinen
Kirjoittaja on viidenennen vuoden äikkälinjalainen, joka rakastaa perinteitä.