Jäsenedut ja yhteistyö

 

Corpus tekee tiivistä yhteistyötä Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen kanssa opiskelun kehittämiseksi. Ainejärjestö esimerkiksi osallistuu Mutkun opetuksen kehittämisen työryhmän (OKE) opiskelijajäsenten kokoamiseen ja auttaa laitoksen henkilökuntaa yhteisten tilaisuuksien mainostamisessa.

Teemme yhteistyötä myös suomen kielen ainejärjestön Sane ry:n sekä Mutkun muiden ainejärjestöjen, Trioli ry:n (musiikkitiede) ja Pedaali ry:n (musiikkikasvatus) kanssa.

Toimimme yhdessä muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Olemme esimerkiksi järjestäneet paikallisten museoiden kanssa erilaisia tapahtumia. Corpus on myös pitänyt Jyväskylän taidemuseo Holvin sekä Suomen käsityön museon tapahtumien yhteydessä Kahvila Kultavatkainta.

Lisäksi teemme yhteistyötä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU:n kanssa ja Museoalan ammattiliitto MAL:n kanssa.

Liityttyäsi Corpukseen saat jäsenkortin, jota näyttämällä saat seuraavat jäsenedut:    

TAIDEMUSEOT

Jyväskylän taidemuseoon pääsee Corpuksen kortilla veloituksetta päivästä ja kellonajasta riippumatta.

Toisinaan kortti toimii myös muualla museoissa vapaa pääsynä, sillä se on todennus opiskelualasta, eli rohkeasti voi kysyä myös muissakin museoissa.

Lisäksi Corpuksen jäsenenä olet oikeutettu A-korttiin (hinta 15€/vuosi), jolla pääset taideaineiden opiskelijana rajattomasti Ateneumiin, Kiasmaan ja Sinebrychoffin taidemuseoon

HEIDI’S BIER BAR

Ilmainen sisäänpääsy klo 24 saakka (psl. erikoisillat)

Kuukaudessa 6kpl 4€ arvoisia voucher*-kuponkeja (kuponki sis. koff 0,5L, Kelkka, Valkovenäläinen tai kossu+mixer, 3kpl saa käyttää per ilta) 

Oluttorni -50%

TEERENPELI

Teerenpelin panimon hanat -15%

Viini pv tai vv 12cl 4€ ja pullo 23€

Mustikka ja Puolukka Snapsi 4 cl 3€

Drinkit MustikkaMuuli ja Pulina 5€

Kahvi tai tee 1€

Pieni limu 1€

Sulamijättitoast 6€

LAAJIS – URBAN OUTDOORS

Arkipäivisin 3h rinnelippu hintaan 15€/hlö

Arkipäivisin 3h välinevuokraus hintaan 15€/hlö