Mummolle kirje
Puuterilumi putoaa hiljaisina leijoina alas pakkasenharmaalta taivaalta.
Käännän pääni ylöspäin ja tunnen, kuinka kylmät hiutaleet laskeutuvat kasvoilleni. Ne tarraavat ripsiin ja sulavat viiruiksi poskilleni. Hengitykseni huuru nostaa taivaalle pilviä; ne kiipeävät ylös, ylös, kaukaisiin korkeuksiin, ja muuttuvat lopulta joksikin, mitä ei voi enää tavoittaa.
Hei MUMMO meillä on pian Jolu! isi sanoo että jolupukin tuloon on vielä monta pävää. Mutta minä laskin sen ihan iste! Joluun on kaski pävää ja kolme yötä tismalleen ja ihan jettssulleen. Isi sanoo että jolupuki ei tule jos me ei olla kiltejä siksi minä ja pikuveli ollaan tosi kiltitsi nyt. Huomenna äiti sanoo että pitää viebä pipareja naapurin mummolle kun sillä ei ole laspenlapsia. Minä ja äippä viebään ne kun pikuveli nukuu.
Hei mummo! Jouluun on kolme päivää! Minä olen ollut tosi kiltiSti ja tapellut vaan vähän pikkuvelen kans. Me sanotaan sitä nyt Pikkiskeksi! Äiti ja isi osti oikean joulu kuusen meille. Se on naapurin mummon metsästä. Siitä lähti jotain hajua meidän taloon niin Pikkis alko aivastamaan. Isi vei kuusen pois ja haki autotallista muovi kuusen. Me koristeltiin se Pikkiksen kanssa. Äiti vei linnuille leipää ulos. Meillä on limppua ja risipuuroa joulu ruokaksi!
Hei mummo, joulu on jo ovella! Kolme päivää vielä. Mua jännittää ihan sikana, saadaanks me tänä vuonna taas vaatteita lahjaks, vai jotain muuta jännää! Mä haluisin sellasen heppalinnan mitä Mattella on, mutta salee en saa. Naapurin mummo kutoo aina villasukat mut en tajuu miten ne on pukin säkissä. Mulla on niitä muutenki jo liikaa, pliis pukki tuo jotain muuta, jooko jooko jooko? Pikkis haluaa leipoo pipareita nyt niin me aletaan leipomaan.
Hei mummo, kolme päivää jouluun! Mä tiedän nyt varmasti ettei joulupukkia ole olemassa, mutta Pikkikselle ei saa kertoa. Peltsi on tyhmä kun meinas sanoa eilen välkällä sille. Mua harmittaa vähän että Lapsuuden satuaika jää hamaan menneisyyteem, mutta kyllä mä tästä selviän. Iskä kävi tänään ajamassa naapurin mummon vanhainkotiin, kun se käy siellä tapaamassa sen siskoa. Ne vei mut ja Matten samassa kyydissä pulkkamäkeen. Se haisee kaardemummolle.
Siis se naapurin mummo, ei Matte!
Hei mummo,
joulu on jo kolmen päivän päästä. Äiti ja isä tuli kaupasta isojen kauppakassien kanssa tänään, joten ne on varmaan käyny viimehetken ostoksilla. Mua ei enään oikeen kiinnosta tää jouluhössötys, mutta on kai ihan kivaa nähdä Pikkis into pinkeenä avaamassa paketteja. Mä ostin sille tänä vuonna Fortnite aseen ja slimejä, kun ne on joku juttu nykyään. Äidille ja isälle on paljon vaikeampaa ostaa mitään, kun niillä on jo kaikkea. Mutta kyllä mä oon keksiny jotain, ja leivon pipareita vielä ennen jouluaattoa. Naapurin mummo tulee tänä vuonna meille viettämään joulua, kun se sen sisko kuoli syksyllä. Kivempaa viettää joulua porukassa, kuin istua yksin kotosalla. Äidin mielestä meidän pitäisi käydä muutenkin välillä tervehtimässä ja juomassa kahvia siellä. Äiti on maailmanparantaja henkeen ja vereen.
Hei mummo,
pian on taas joulu. Nyt on 21. päivä joulukuuta, ja kirjoitan tätä junanpenkillä matkalla kotiin. Elämä on ollut viime vuosina erittäin kiireistä, joten en ole ehtinyt kirjoittaa useammin.
On mukavaa palata perheen luokse jouluksi. Pikkis on varmaan kasvanut taas kymmeniä senttejä, siitä tulee isääkin pidempi. Sillä taitaa jo olla tyttöystävä, niin olen ainakin ollut lukevinani rivien välistä. Sen Instagram -postauksissa näkyy iloinen poika tiiviin kaveripiirin keskellä. Aika kuluu niin kamalan nopeasti…
Isä osti etelästä osakkeen, ja aikoo viedä äidin ja Pikkiksen lomailemaan sinne joka joulu ensi vuodesta lähtien. Naapurin mummo on myös kutsuttu mukaan; muistan, että se haaveili joskus lämpimistä hiekkarannoista. Taidamme siis viettää tulevaisuudessa vähälumisempia ja rantapainotteisempia jouluja. En valita, sillä täällä Suomessa on aina niin kylmä. (Kesälläkin, jos ei asu jossain Lahden alapuolella.)
Juna on kohta asemalla. Kirjoitan lisää, kun ennätän.
Lumi narskuu jalkojeni alla, kun kävelen polulla. Metallinen portti narahtaa, ja suuret männyt peittävät osan talviharmaasta taivaasta. Orava keplottelee tietään latvustosta toiseen.
Suuntaan kulkuni ruutukaavoitettujen palstojen toiselle puolelle. Tie on melko suora, mutta kaartaa lopussa loivasti vasemmalle. Oikealle avautuu jyrkkä rinne, jota pitkin Pikkis aikoinaan kieri aina alhaalla häämöttävälle huoltotielle saakka. Kuin ihmeen kaupalla, onnettomuudesta selvittiin pelkillä mustelmilla.
Oikean rivin kohdalla alan laskea.
Yksi, kaksi, kolme, neljä… Kun pääsen viiteentoista, kumarrun. Lumi on peittänyt osan sammaloituneesta pinnasta, mutta tunnistan sen vaivatta. Pyyhin pahimmat hiutaleet pois rosoiselta pinnalta ja hapuilen taskuani. Kuoren kulma on rypistynyt matkan aikana, mutta saan sen silitettyä melko suoraksi. Lumihiutaleet kimpoilevat veliinipaperin pinnasta, ja kiitän itseäni säänkestävästä valinnasta. Olen raottamaisillani kuoren läppää, mutta tulen toisiin ajatuksiin.
Asetan kirjeen nojaamaan hautakiveä vasten ja nostan katseeni ylös puiden latvojen yläpuolelle.
Naapurin mummo nukkui tänä aamuna pois, kolme yötä ennen jouluaattoa.
Toivon, että otat sen lämpimästi vastaan ja toivotat tervetulleeksi, sillä sillä on ollut ikävä ikäistensä seuraa jo kauan. Se on pitänyt hyvää huolta minusta ja Pikkiksestä – koko perheestämme – monen monituisen vuoden ajan. Se kuuli kai alunperin joltain toiselta naapuriltamme, että meillä ei ole isovanhempia. Äiti ei usein puhu ikävistä asioista, mutta oli hyvä että se avasi silloin sanaisen arkkunsa ja esitteli meidät kunnolla koko naapurustolle.
Naapurin mummo oli enemmän, kuin vain “naapurin mummo” meidän perheellemme. Se käytännössä adoptoi meidät omikseen; levitti auttavan kätensä, eikä edes odottanut mitään vastineeksi. Äiti piti hänen lastenkaitsemisapuaan kultaakin kalliimpana, ja isä arvosti mummon ruoanlaittotaitoja. Jos joku meistä lapsista kaatui leikin tiimellyksessä, kaikki saattoivat luottaa siihen, että naapurin mummolla oli laastareita ja puhdistusainetta. Paikkausoperaation lopuksi mummo aina virkkoi: “Ei semmosta vahinkoa, etteikö hyötyäkin.”
Mummo oli myös kova kutomaan! Se antoi jokaiselle perheenjäsenellemme joka joulu uudet villasukat melkein uskonnollisella tarkkuudella, ja vannoi että niin kauan kuin kädet pelaa, “mummo kutoo”. Lyön vaikka vetoa, että kutimet viuhuvat tälläkin hetkellä.
Naapurin mummo osasi tehdä maailman parasta siskonmakkarakeittoa. Sitä saatiin aina, kun mentiin mummon luo kylään juhlapyhinä. Mummon periaatteena oli, että “ensin syödään suolasta sorttia, sitten makiaa laatua”. Mummon muihin bravuureihin kuuluivat mm. korvapuustit ja mustikkapiirakka. Joskus hän saattoi vain piipahtaa oven takana ja jättää rasiallisen, sillä hän tiesi meidän rakastavan hänen ruokiaan. “Ylijäämää”, kuului selitys.
Naapurin mummolla oli hymy, jota tuskin unohdan koskaan. Se tuntui niin suurelta ja lämpimältä, että mietin joskus, miten niin pienikokoiseen mummoon mahtui niin suuresti tunnetta. Mummo välitti meistä aidosti.
Se oli se meidän naapurin mummo sellainen. Katsokaa yhdessä perheemme perään sieltä jostain. Olen varma, että teistä tulee ylimmät ystävät alta aikayksikön. Äiti on kertonut, että sinäkin pidit kutomisesta ja kujeilusta. Mutta älä opeta häntä nakkelemaan niskaamme männynkäpyjä, jos emme jostain syystä osaa elää ihmisiksi. Yksi kolautus per. virhe riittää!
♡:llä Mummolle
– Uninen Ajattelija