Tähtivarkaat
Ja ne tähdet,
Jotka varastimme sinä yönä,
Eivät vastanneet toiveisiimme.
Katsoivat vain
Kuinka maa paloi jalkojemme alta.
Kuiskivat keskenään
Kuinka ihmisyys
On kuin tomua tähtien välissä.
Ei ihmisyys edes yllä tähtikartastoon.
Naurettavaa,
siis syntyä ihmiseksi.
Kun voisi loistaa tähtien lailla
Ja sitten sammua.
Olla tuhoamatta
Ja tulla tuhotuksi.
Mutta tähdet eivät vastaa toiveisiin.
Vaikka varastaisimme ne taivaalta,
käärisimme nättiin pakettiin
voitelisimme rakkaudella
Ja loistaisimme niiden lailla.
Toiveet ovat ihmisille,
Ja niille, jotka kuuntelevat.
Ei tuikkeelle, jossain valovuosien päässä,
joka johtaa meitä pimessä.
Käsittämättömän ajatonta
Olla osa
universumin unelmaa
Leijua painovoimattomana
Tähtitomuna
Jossain linnunradan laidalla.
Vai väitätkö,
että tähdet tahtoisivat kantaa kiviä selässään?
Ei,
tähdet vain tarkkailevat ja loistavat,
Kun ihmiset sotkevat
ja toistavat,
Sitä samaa oravanpyörää
päivästä toiseen.
Katsoen harvoin ylös,
usein vain silloin kun toivomme jotain.
Kiittämätöntä.
Kuitenkin,
me hautaamme viimeiset toiveemme
loisteemme mukana,
Ja valitamme
Kuinka olemme kyllästyneet pimeään.
Kierimme rakkauden haudassa
Toiveiden arkussa
Ja mietimme,
Miksemme kurkoittaneet silloin kuin vielä pystyimme.
Aika älytöntä,
Jättää jälkensä
kuiskausksena ajan olemattomuuteen.
Mikä saa meidät uskomaan
että kuiskauksemme kuuluu tähtiin?
Olemme heille vain sanomaton toive jossain tuulen mukana.
Vaikka kuiskivat ne tähdet
joskus takaisinkin.
Ja vastauksena
me varastamme ne taivaalta.
Ja jos ihmiset toivovat tähdiltä,
Keneltä tähdet toivovat?
Armottomassa yksinäisyydessään
Äärettömyyden hunnun alla
väristen.
Ketä päätti pistää toiveemme
tähtien taakaksi?
Ketä kehtasi siirtää syntiemme painon taivaan tuskaksi?
Kanna hyvä ihminen omat multasi,
Jos sitä hautaakin jaksat jatkuvasti itsellesi kaivaa.
Niin, tähtivarkaat,
kehdosta hautaan
taivaalta maahan
maasta maaksi
tuhkasta tomuksi,
arkemme orjaksi.
Ei se tähden matka,
ehkä eroakkaan ihmisen oravanpyörästä.
Vaikka niiden loistetta onkin vaikeampi vangita.
Tähdet eivät vastaa toiveisiin.
Emme mekään vastaa niille.
Kuinka siis katsomme itseämme peilistä,
kun oma tuikkeemme viimein katoaa?
Varastammeko loputkin tähdet taivaalta?
Ja ne tähdet
Jotka varastimme sinä yönä,
hiipuivat hiljalleen,
lopulta sammuen syleilyymme.
Ja me tähtivarkaat,
Siirsimme katseemme kohti linnunrataa,
toivoen löytävämme,
jotain,
joka ei tule koskaan sammumaan.
Sanni Hyllinen