Hyvää alkanutta vuotta ja yliopiston uutta lukukautta!
Corpus on toiminut aktiivisesti jo muutaman kiireisen kuukauden ajan. Alla pientä koontia menneestä sekä katsaus kevääseen.
Ensinnäkin: Meitä on lähes sata! Corpuslaisten monitaiteellinen ja -tieteellinen porukka kasvaa jatkuvasti. Jokainen halukas pää- ja sivuaineopiskelija on tervetullut mukaan toimintaan.
Fuksiaisia juhlittiin alakulttuurityyliin. Kuva: Anniina Meronen
|
Pantiin heti töpinäksi. Syyskuussa valittu hallitus ja Corpus-aktiivit ovat ehtineet tehdä paljon. Ainejärjestö sai avoimen suunnitelukilpailun tuloksena komean logon ja haalareidemme väriksi valitsimme violetin. Sovimme yhteistyöstä taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Takun kanssa, ja Corpus myös ilmoittautui SPR:n VeriRyhmäksi.
Lisäksi järjestimme palautepäivän yhdessä Taikun henkilökunnan kanssa ja innostimme opiskelijat vastaamaan laitoksen toimintaa arvioivaan kyselyyn. Palautekulttuurin kehittämiseen tahdotaan kiinnittää huomiota jatkossakin.
Ainejärjestön internetsivuillekin on saatu vähitellen koottua välttämättömin info. Kehitysehdotuksia otetaan mielellään vastaan!
Onnistuneita tapahtumia ja yhteisiä hetkiä. Mainittakoon muun muassa saunailta, alakulttuurifuksiaiset, Taikun yhteinen Klassikot-syysjuhla, uusien opiskelijoiden järjestämät pikkujoulut, Corpuksen appro sekä festarisitsit Sanen ja Tosineen kanssa.
Kalenterivuoden tapahtumissa elävät vanhojen ainejärjestöjen perinteet. Perintökalleuksia ovat niin ikään käsityökerho, elokuvakerho, Kahvila Kultavatkain sekä ainejärjestölehti Naaga. Näiden kaikkien toiminta on tälle vuotta jo käynnistynyt.
Taikun syysjuhlassa pukeuduttiin klassikoiksi. Kuva: Anniina Meronen
|
Keväällä tapahtuu ympäri Jyväskylää ja ulkomaillakin. Runebergin päivää, laskiaista sekä kevään tuloa vietetään tietenkin yhteisvoimin – seuratkaa Corpuksen sähköpostilistaa ja Facebook-ryhmää!
Museologian opiskelijoiden järjestämää perinteistä seminaaria suunnitellaan parhaillaan, ja uurastus huipentuu 2.–3. huhtikuuta. Aiheena on vapaaehtoisuus ja pääsymaksuttomuus museoissa.
Huhti-toukokuun vaihteessa Corpus matkaa Prahaan. Ekskursiolle osallistuu yhdeksäntoista opiskelijaa. Tarkoituksena on muun muassa tutustua paikallisiin museoihin, vapputunnelmissa tietenkin. Samaan aikaan Jyväskylässä vietetään vappupiknikiä Harjulla.